torstai 6. helmikuuta 2014

Miksi sotken?

Niin kuin olen jo aikaisemminkin maininnut, olen hyvä järjestämään ja organisoimaan asioita, mutta mun isoin haaste on ylläpitää järjestystä. Se on siis niin tylsää mun mielestä ja koen sen jotenkin liian pakkomieliseksi laittaa tavarat aina heti oikeille paikoille. Niinpä mulla jää usein tavarat roikkumaan sinne tänne. Ja kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin silloin kaikki kauniit tavarat näyttävät ei niin kauniilta. Ja ehkä sitä kautta tulee myös epäily, että en ehkä olekkaan niin hyvä järjestelemään ja organisoimaan, jos en saa pidettyä sitä yllä?


Töissä olen saanut jotenkin pidettyä työpöytäni siistinä. Ennen mulla oli aina tosi sotkuinen työpöytä, papereita joka paikassa jne. Nykyään se häiritsee mun keskittymistä niin paljon, että pyrin siivoamaan työpöydän ennen kuin lähden tai viimeistään aamulla kun palaan toimistolle. Joskus olen jopa tuonut tuoreita kukkia piristämään harmaita avokonttorin seiniä. Nyt työpöydän siistimisestä on tullut tapa, ja yleensä, mulla on pöytä aina siisti. Ehkä se on sen verran pieni alue, että siitä on helppo pitää kiinni.. mutta heti kun reviiri laajenee, niin mä en jotenkin vaan pysty siihen.

Tällaisessa hotellihuoneessa olisi kiva viettää yö
Saman homman olen huomannut matkoilla. Olimme viikonloppuna ruotsin risteilyllä lasten kanssa, ja alussa meidän hytti oli tosi siisti, mutta jo toisena päivänä näytti, kun siellä olisi vieraillut hirmumyrsky. En vaan jaksanut pitää kiinni järjestyksestä, koska oli tärkeämpääkin tekemistä. Enkä voi syyttää tästä lapsia (olisi niin helppo vierittää syy heidän niskoihin, koska kyllähän ne sotkee minkä kerkee). Tajusin sen kun olin ystäväni kanssa reissussa kahdestaan pari yötä hotellissa. Ystäväni puoli näytti hyber-siistiltä. Kaikki tavarat olivat nätisti järjestyksessä, vaikkakin hänellä oli mukana paljon isompi laukku kuin mulla, niin ympäristö oli rauhoittava ja siisti. Mulla taas oli tavarat jotenkin levällään ja jouduin etsimään asioita, vaikkakin niitä ei ollut paljon.

Siisteysgeeni puuttuu multa?
Joskus ajattelen, että voisiko se johtua geeneistä, että jotkut vaan tykkäävät enemmän tavaroista/kiintyvät niihin enemmän. Jotkut ovat vaan luonnostaan siistejä? Toisaalta on niin helppo luistaa vastuusta, ja ajatella, että se on vain geeneistä johtuvaa, en voi itse asialle mitään.. tai voin, mutta se vaatii jotenkin niin paljon enemmän, kun joiltain se näyttää onnistuvan luonnostaan. Entä onko perus-slogan magneetti oikeassa, että "Clean kitchen is a sign of a wasted life" (siisti keittiö on merkki hukkaan heitetystä elämästä)? Syy miksi haluan järjestystä ja organisointia elämääni, on vapauttaa aikaa just kyseenomaisesta tekemisestä. Jotta mulla olisi aikaa tehdä mukavia asioita. Järjestelystä ja organisoinnista saan kicksejä, mutta sen ylläpidosta en.. Kuitenkin just se ylläpito olisi tärkeä juttu. Jos jotenkin saisin syväkoodattua mun aivoihin, että ylläpitämällä järjestystä säästän aikaa, ja voin tehdä kaikkea muuta mukavaa sen sijaan että käyttäisin tunteja asioiden etsimiseen.

torstai 31. lokakuuta 2013

Uusia kokemuksia ja hauskoja ideoita

Kukaan muu ei tee elämääsi mielenkiintoiseksi, ellet tee sitä itse. Vaikkakin mulla ei ole useammiten tekemisen puutetta, vaan ihan päinvastoin, niin suurin osa tekemisistä on kuitenkin ns. velvollisuuksia. Okei, voihan sen ajatella niinkin, että minusta on ihanaa maksaa asuntolainaa, on ihanaa kun on työpaikka jne. mutta aina ei jaksa kaikkea ajatella siltä kantilta. Halusin elämääni jotain hauskaa ja miksei samalla myös vähän saada ekstra rahnaa. 

Hyvä valokuvaaja, hyvällä kameralla saa aikaiseksi sen, että jopa harmaalla sadesäällä saunamaja näyttää kylpevän auringossa ja viisi kertaa isommalta, kuin mitä se todellisuudessa onkaan


Niin kuin olen jo aikaisemmin kertonut , meillä on erillinen saunarakennus, joka on meillä talvisin aika käyttämätön, mitä nyt kun käydään välillä saunassa. Olen aina rakastanut matkustamista, jotenkin tänä kesänä kun käytiin paljon eri paikoissa, niin tuli sellainen fiilis, että voi vitsit, olisi ihanaa itekkin pitää jotain majataloa. 


No sitten tutustuin tollaseen AirBnB majoituspalveluun ja ilmoitin meidän saunamajan sinne. Nyt meillä on käynyt vieraita eri puolelta maapalloa. Siis aivan mahtava homma. Näkee todella erilaisia ihmisiä ja samalla vielä saa vähän tienata.


Mä innostuin asiasta niin paljon, että tein sitä varten erilliset nettisivutkin. Se on muuten toinen palvelu, josta olen viime aikoina aivan innoissaan. Siis sellanen, jonka kautta sellasetkin ihmiset voivat tehdä kotisivuja, jotka eivät tajua koodauksen päälle mitään. On se kyllä mahtavaa, miten helpoksi nykyään kaikki tollaset asiat tehdään.

Tein ihan ite nettisivut!

maanantai 30. syyskuuta 2013

Designrahasto

Mä en polta, joten mulla jää joka kuukausi rahaa jäljelle tai niinhän sitä luulisi, kyllähän se tulee aina johonkin tuhlattua. En ole sellaista säästäjätyyppiä, joka säästäisi esim. rahastoihin yms. Olen elänyt kaksi eri valuuttavaihtoa elämäni aikana. Kerran ruplat kruunuiksi ja toisen kerran markat euroiksi, joten siitä kait on jäänyt sellainen fiilis, että turhaan sitä säästää, kun rahan arvo voi muuttua jokin päivä totaalisesti. Muistelen kun aikoinani mummu säästi rahaa, ja sitten kun ruplat muuttuivat kruunuiksi, niin yhtäkkiä rahan arvo romahti. Aika tylyä, kun ajattelee, että elämän säästön voi mennä tosta noin vain.

Rakastan kauniita asioita, ja kestävä design on lähellä sydäntäni, vaikkakin meillä on paljon Ikea-tavaroita. Vepäsäläisellä oli tossa taannoin kampanja, jolla pystyi ostamaan design-tavaroita oikeasti ilman lisäkuluja, vaikka maksaisi kuukausierissä. Alussa en uskonut asiaa, sitten soitin kauppaan ja kysyin, että no kait teillä tulee jokin pienlaskutuslisä tai jotain. Mutta ei, se oli oikeasti täysin kuluton, eli maksaa sentilleen yhtä paljon, jos maksat ostokset yhdellä kertaa tai erissä. Nykyään mainonta on sen verran kieroa, että ei sitä enää usko mitä tahansa. Oli tossakin jokin pieni kikka, muistaakseni piti ostaa yli 2000 eurolla tai jotain sinne päin.

Meidän keittiötuolit ovat olleet hajoamispisteessä jo pidemmän aikaa. Tekonahkatuolit eivät yksinkertaisesti kestä sitä, että niihin kaadetaan päivittäin maitoa ja ruokaa. Olin jo pidemmän aikaa haaveillut Charles Eamsin tuoleista, ja jotenkin ne pompsahtivat esiin joka paikassa, jonne katsoin, oli lehdissä ja telkkarissa.  Hinta on vaan niissä niin kova, että en ole raaskinut niitä ostaa. Mutta nyt kun oli tällainen tarjous, niin menin ja ostin tuolit.

Koska yleensä rahastoja otetaan pidemmälle ajalle, niin ajattelin ottaa itselleni ”Designrahaston” 5 vuodelle ja noin 50 euroa kuussa. Toinen iso haaveeni on ollut VP Globe valaisin. En ole siitä edes uskaltanut vielä haaveilla, koska kuka selväjärkinen ostaa yli parin tonnin valaisimen. Muistan kun aikoinani asuttiin keskustassa, ja kuljin aina ratikalla kotiin, niin siellä matkalla oli lamppuliike, jossa kyseinen lamppu oli. En edes silloin tiennyt, että kyse oli noin kalliista lampusta. Silloin päätin, että kun täytän 50-v. niin ostan sellaisen itselleni Charles Eamsin nojatuolin kera. No nyt kun kävin siellä Vepsäläisessä hakemassa niitä tuoleja, niin siellähän oli mallikappale tästä samaisesta lampusta. Meillä ei edes tässä talossa ole paikkaa näin hienolle lampulle. Se vaatisi ainakin 7 metriä korkean tilan. Mutta eipä mitään, ostin sen pois. Ja koska onhan se nyt pöljää sitä pahvilaatikossa säilyttää, niin laitoin sen meidän makkarin sängyn yläpuolelle. Jonkun feng shuin mukaan on varmaan huono juttu, kun lamppu on heti sängyn yläpuolella, mutta mun mielestä sitä on ihana katsella ennen kuin jää nukkumaan. Samalla tulee ajatelleeksi, että jos jotain oikein haluaa, niin yleensä sen kyllä saa, ei välttämättä heti, mutta kun aika on kypsä. Johto on kerittynä ties kuinka moneen kertaan, jotta sitten joskus se saa sen ansaitsemansa 7 metrin tilan.


Yritin järkeillä itselleni ”Designrahastoa” sillä, että se on mun tapa säästää. Yleensä designesineillä arvo säilyy tai jopa nousee. Esim. samaiset tuolit 50-luvulla ja ihanalla nahkapäällysteellä oli 5000 euroa kappale. Ehkä ihan näihin mittoihin ei mun ostokset yllä, mutta silti olen tyytyväinen, että meillä on esineet, joihin en kyllästy vielä viidenkään vuoden päästä.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Saunarakennus - tee enemmän asioita joista tykkäät

Saunarakennus - se oli ehkä yksi syy miksi muutettiin tähän taloon. On muuten jännä, miten pienet asiat voi elämässä ratkaista isoja asioita ja viedä eteenpäin isoja päätöksiä. Yli kaksi vuotta sitten, kun ostettiin tämä talo, niin muutettiin melkein heti saunarakennukseen, kun talossa oli täysi remppa päällä. Nyt tuntuu huvittavalta miten mahduttiin pieneen saunarakennukseen koko perhe. Olin silloin viimisillään raskaana, ja esikoinen oli vasta 1,5 vuoden ikäinen. Oli matkasänkyä, parisänkyä, syöttötuolia ja lipasto. Suihkuhuoneessa oli osa meidän vaatteista ja keittiötavaroista. Saunassa, kun se ei ollut päällä, oli meidän ns. kotitoimisto. Siellä oli hujan hajan kaikennäköisiä papereita ja läppärissä toimi wifi vain, jos istui ylälauteilla tietyssä asennossa. Hermot olivat kireällä ja pakkanen paukkui ulkona yhtä paljon kun lompakko. Silloin haaveilin kesästä, kun kaikki olisi kunnossa ja tarjoaisin vieraille itse tehtyä omenapiirakkaa.

Elämä on kuin kukka - pidä siitä huolta! (ääk - mä yleensä tapan aina kaikki kukat)
Nyt tuntuu, kuin tästä ajasta olisi ikuisuus, vaikkakin siitä ei ole kuin muutama vuosi. Vaikkakin saunarakennus on sinällään ihan ok kunnossa, niin se ei ole oikein ollut mun makuun. Olen aina halunnut maalata koivunväriset puurimat valkoiseksi, ja tänä kesänä se saatiin vihdoin ja viimein tehtyä - kiitos ahkeran äidin. Nyt koko saunan eteistila näyttää paljon tilavammalta.

Viime aikoina olen tajunnut, että elämässä pitää tehdä enemmän asioita, joista nauttii. Uudenvuoden lupauksenikin oli, että teen asioita, jotka tuottavat iloa. Suhteellisen hyvin on lupaus pitänyt, mutta nyt puolessa välissä vuotta, pitää taas virkistää muistia ja oikein tekemällä tehdä mukavia asioita. Ei kait sitä actionia saa elämäänsä ellei ite sitä tee.

Rummut - kahden lapsen äidin on välillä pakko päästä tuulettaan
Yksi asia, josta nautin on rumpujen soittaminen. Sami osti mulle 30-vuotis lahjaksi rummut. Olin aina salaa haaveillut rummuista, mutta koskaan ei ollut mahdollista ostaa/soittaa niitä. Mulla käy noin kerran kuukaudessa rumpuope opettamassa mulle rummutusta. Alussa koin hirveitä omatunnontuskia, kun en harjoitellut ollenkaan. Keksein kaikkia mahdollisia tekosyitä, miksen muka voinut harjoitella. Ajattelinkin, että mitä hyöytä mun on soittaa rumpuja jos en yhtään jaksa harjoitella..enkö siis oikeasti tykkääkään rumpujen soitosta? Mutta sitten tajusin, että vaikka nautin soittamisesta, niin mua ei vaan yksinkertaisesti nyt kiinnosta harjoitella, ja mitä väliä. Soitan vain omaksi iloksi (naapureiden harmiksi) ja se riittää. Olen aikuinen nainen ja jos haluan maksaa siitä, että harjoittelen rumputunnilla, niin mikäs siinä. Kaikesta ei tarvitse aina olla hyötyä, joitain asioita voi tehdä vaan tekemisen ilosta ilman tavoitetta.



lauantai 23. helmikuuta 2013

Kommunikaatio kaiken A & O

Viime aikoina olen ymmärtänyt miten tärkeää on kommunikointi ihmisten välillä. Miten paljon voi tulla väärinkäsityksiä jos ei puhu asioista. Yleensä olen ollut aina ihminen, joka puhuu jos jotain on sydämellä, mutta viime aikoina olen huomannut itsessäni pienen marttyyrin poikaisen. Se on todella vaarallista - kyllä minä hoidan homman, ja vaikka sisällä pieni ääni sanoisi, että GRR, niin sen vain tukahduttaa. Inhoan ylikaiken sanaa "mennä mukavuusalueen" ulkopuolelle, mutta joskus sitä pitää käyttää. Pitää olla rohkeutta sanoa oma mielipide ja oma näkemys, vaikka kuinka pelottaisi. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mutta jos asioita pitää sisällään, niin se ei todellakaan tee hyvää. Meistä tulee pikkuhiljaa kärttyisiä ja ärtyisiä pikkumummeleita ja pappoja. Se on sitten eri asia, miten fiksusti oman mielipiteen osaa ilmaista, ilman että ärsyttää toista liian paljon, ja että se oikea viesti menisi perille.

Seinään liimattu kalenteri
Kotona meidän "perheriidat" vähenivät 70% sillä, että laitoimme seinään kalenterin, jossa näkyvät kaikkien menemiset. Mieheni, joka inhoaa kalentereita on nyt myös ajantasalla asioista, koska menot näkyvät seinällä (sehän ei ole yhtään sama asia kuin paperinen tai sähköinen kalenteri). Kun yksi päivä on eletty, niin pyyhin sen, ja lisään viikon päähän sijoittuvan uuden tiedon sinne.



Kalenteri on sopivan alhaalla, että sitten kun lapset oppivat kirjoittamaan, niin voivat myös kirjoittaa kalenteriin omat ohjelmat. Käytännössä ostin seinätarrat ja sellaisen "erikoistussin", jonka jäljen voi pyyhkiä märällä rätillä pois.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Tavaraähky, ruuhkavuodet ja takapakkia

Ennen joulua yritin hallita kaaosta tekemällä lisää tilaa esim. lastenhuoneeseen tulevia joululahjoja varten. Periaate, että yhtä paljon tavaraa sisään ja ulos, ei ole tällä kertaa pitänyt lähellekkään paikkaansa. Jouluna ja välipäivinä en syönyt itseäni ähkyyn, mutta tavaraähkyn sain ja monesti. Nyt, kun on taas uusi vuosi, tulee tunne, että pakko on jotenkin saada tämä homma hallintaan ja päästä eroon ylimääräisestä painolastista. Tavaroiden kanssa mulla on tosi ristiriitaisia tunteita. Joskus olen innoissani tavaroista, ja se on mun mielestä ihan ok. Mutta sitten on se valitettava kolikon kääntöpuoli, että tavarat alkavat ahdistamaan, koska niitä on niin paljon ja ne estävät tavallisen elämisen.
Tavarakaaos pitäisi saada hallintaan
Nyt kun olen palannut takaisin työelämään ja lapset ovat tarhassa (anteeksi nykyään, se taitaa olla päiväkoti), niin positiivinen puoli on se, että on muutakin elämää, eikä ehdi niin paljon sotkea kotona. Nyt kyllä tajuan oikein kunnolla miksi näitä vuosia sanotaan ruuhkavuosiksi. Siis se iskeytyi kuin märkä rätti päähän, että aikaa on rajoitetusti. Onneksi meitä on kaksi aikuista tässä perheessä, jotka vievät ja tuovat lapsia tarhasta, mutta en tajua miten on mahdollista ihmisillä kenellä ei ole tukiverkkoa käydä täysipäiväisesti töissä, jos työpaikka ja tarha ovat toisistaan noin tunnin etäisyydellä..ruuhka-ajoista puhumattakaan. Noh, ehkä tämä on sitä alkujärkytystä, ja kun pääsee normaalirutiineihin, niin asiat ratkeavat itsekseen.

Ehkä osittain olen turhautunut itseeni, kun ajattelin, että minun hieno järjestelyprojekti piti olla valmis siihen menneessä, kun olen töissä. Koti piti olla tip-top kunnossa, tavaroita vähän, jotta se pieni aika joka jää, voitais viettää perheen ja ystävien kanssa, ei järjestellessä tavaroita. Nyt pitää vaan myöntää se, että mun ongelma ei ole järjestää tavaroita, sen osaan hyvin, mutta että saisin pidettyä ne järjestyksessä..siinä on haastetta ja kovasti. Pitää myös tajuta se, että organisointi ei ole projekti, vaan jatkuva prosessi..

Ristiriitaisia tunteita.. Joskus auttaa, että asiat laittaa vähän isompaan mittakaavaan. Mitä "piip" väliä, vaikka koti onkin sotkuinen ja välillä tavaraa on liikaa, kunhan kaikki on terveitä ja jne. Toisaalta en halua, että elämä on vaan selviytymistä, vaan, että siitä ehtisi nauttiakin. Kait tässä tullaan taas siihen samaan lopputulokseen, joihin yleensä päädyn, eli kultainen keskitie on paras!


torstai 29. marraskuuta 2012

Joululahjahässäkkää

Joulu on ihanaa, mutta samalla myös stressaavaa aikaa. Näin kliseistä lausetta saa kuulla joulun lähettyvillä paljon. Meillä on leluluetteloita katsottu jo pari kuukautta, muutamista jopa leikelty joulupukille kirje. Jos kaikki lahjat ostaisi lapselle mitä hän toivoo, pitäisi olla miljonääri, koti monta sataa neliötä ja kaiken kukkuraksi lapsesta tulisi vielä hemmoteltu.

Tämä kuva ei liity mitenkään aiheeseen, mutta ajattelin vaan laittaa sen tänne
Koska meillä ovat lapset vielä niin pieniä, ostin suurimman osan joululahjoista kirpparilta. Vähän saman tyyppisiä mitä on lelukuvastosta jo katsottu, mutta tyyliin viime vuoden malli, jossa ei välttämättä ole just kaikkia ominaisuuksia, mutta hällä väliä. Sain 40 eurolla yli kymmenen lahjaa lapsille + itselleni pari merkkihajuvettä. Yllättävä haaste oli paketoida näitä lahjoja. Sitä kun on aina tottunut paketoimaan helppoja neliskanttisia lahjoja, mutta kun ei ole pakkauksia, niin paketoiminen olikin aika hauskaa touhua loppujen lopuksi. Samalla tuli hyvä mieli, kun ajattelin, että tällä kertaa ei tule niin paljon roskaa, ja kun lapset aukaisevat paketit, niin pääsevät oikeasti heti leikkimään, eikä tarvitse tyyliin hakea ruuvimeisseliä, jotta lelun saa paketista irti.

Teimme myös lisää tilaa joulupukin lahjoille. Osan leluista laitoin ullakolle odottamaan taas mukavaa leikkiaikaa, ja osaa menee eteenpäin toisille lapsille. Yllättävän paljon oli myös rikkinäisiä leluja, jotka lensivät suoraan roskiin.


Se on jännä, että kun lapset kasvaa, niin lelujen koot pienenee. Tulee paljon haastavammaksi siivota lasten huone, kun pikkuisia tavaroita on niin paljon. Yritin nyt luoda eri kokonaisuuksia, jotta kaikki pienetkin tavarat löytyisivät omasta paikasta. Pojalla on vielä sen verran isokokoisia leluja, että ne oli helppo laittaa yhteen laatikkoon.


Useimpien aikuisten kesken olemme sopineet, että ei vaihdeta lahjoja ollenkaan. Se tuo vähän helpotusta elämään. Ei tarvitse turhaan stressata mitä toisille ostaa, mitä ne ei välttämättä halua, ja ei tarvi stressata mihin itse laittaa lahjaksi saadut tavarat, joita ei oikeasti halua tai tarvitse ollenkaan.

Sain ystävältäni parhaan lahjan ikinä. Se oli lahjakortti, jossa mm. opeteltiin tekemään jotain uutta ja tekemään jotain hauskaa yhdessä. Lue lisää ystäväni blogista Ihanuuksia pitsitaivaan yllä.

Äskettäin ymmärsin myös sen, kun aina itse jankutan, että en tarvitse mitään, älkää tuoko mitään lahjoja, niin kun itse menin kylään, niin ei se ollutkaan niin helppoa. Silti tuli vietyä perheen pienimmille jotain. Yritin ostaa jotain sellaista mitä perheellä jo on, ja mitä halutaan lisää, mutta siitä huolimatta en voinut mennä kylään viemättä mitään. Mikä siinä on, että aina pitää viedä jotain. Kun meille tulee vieraita odotan innolla, että pääsemme viettämään yhteistä aikaa, ei sitä, että mitäköhän vieraat tuo tulleessaan. Ehkä meidän pitäisi vaan laittaa hyvä kiertämään ja unohtaa ns. vastapalvelukset samantien.

Eräs ystäväni osaa ottaa vastaan tarjotun, eikä odota heti vastapalvelua, mikäli on antanut itse jotain. Kerroin hänelle, että sopiiko, että tehdään vaan lapsille lahjat, eikä toisilemme. Hän sanoi, että sopii mainiosti, mutta ei saa pahastua, jos hän on jo hankkinut lahjan minulle. Minä olin heti, että no höh, ei se sitten käy. Ystäväni kirjaimellisesti nipsaisi mua nenästä ja sanoi, että ota vaan lahja vastaan, äläkä ole heti tekemässä vastapalvelusta. Voi miten helpottavalta se tuntuikaan. Samana iltana ystäväni tarjosi minulle kahvilassa, silloin tajusin vain kiittää, enkä alkaa jankuttamaan, että no eihän se nyt käy ja blaa blaa blaa. Joskus on hyvä vaan ottaa vastaan, kiittää ja tuntea hyvää oloa ilman kiitollisuudenvelkaa. Kyllä se hyvä yleensä kiertää takaisin, ehkä ei heti, mutta enemmin tai myöhemmin..

perjantai 2. marraskuuta 2012

Vierashuone, työhuone, romuhuone...

Vierashuoneella on usein niin monta käyttötarkoitusta, kuin on neliöitäkin. Kun soppaan lisätään vielä parivuode on potentiaalinen sotkuhuone valmis. Nyt kun mulla oli harvinainen tilaisuus järjestellä tavaroita (Sami oli lasten kanssa pohjoisessa), niin minähän järjestelin.

Työpiste näyttää nyt mukavalta nurkalta, jossa kaikki on käden ulottuvilla
Aikaisemmin meillä oli edellisestä kämpästä avoimet vetohyllyt ja niiden päällä keittiön tasolevy. Niistä näkyvivät kaikki tavarat läpi, mikä oli kyllä sinänsä hyvä, että näki heti missä mikäkin on, mutta huoneeseen ne toivat sellaista levotonta fiilistä. Jossakin varastossa ne olisivat olleet ihanat, mutta koska meillä ei sellaista tilaa ole, niin annoin ne äidilleni, joka otti ne ilomielin vastaan. Sänky sai pysyä vanhalla paikalla, koska se vie niin paljon tilaa. Ajattelin alussa korvata sängyn sohvalla, jonka saisi vuoteeksi, mutta en löytänyt niin pientä ja edullista sohvaa, joka sopisi siihen tarkoitukseen. Joten sänky sai jäädä. Vaihdoin työpisteen paikkaa ja tavarahyllyn paikkaa, jolloin huone näyttää nyt paljon isommalta.


Vaikka kaappeja näyttää olevan paljon, ei niihin todellisuudessa saa niin paljon mahtumaan, mitä olisin kuvitellut. Yksi kaappi meni vieraspetivaatteisiin. Yhdessä on vanhat albumit ja muistotavarat. Muutamissa on mappeja ja peltirasioita, joissa on vanhoja postikortteja ja kirjeitä. Parissa kaapissa on cd:t ja dvd:t ja kaiken näköisiä teknisiä vempaimia.

Kaikista hankalinta oli käydä läpi ns. muistoesineitä, kirjeitä yms. Niitä mulla löytyy vielä ullakolta, ja ne pitäisi jossain vaiheessa käydä läpi, koska lämpötilavaihtelut eivät tee todellakaan hyvää valokuville. On niin helppoa jäädä muistelemaan ja katselemaan vanhoja tavaroita, kun pitäisi järjestellä. Varsinkin valokuvista mulla on jotenkin aina jäänyt sellainen olo, että niitä ei voi heittää pois. Ja kyllähän voi! Joten heitin menemään muutamia kuvia, joissa oli henkilöitä, ketä en enää edes tunnistanut. Vielä on paljon valokuvia jäljellä, mutta yritän olla ottamatta siitä stressiä.

Samalla kun järjestelin kaappeja löysin yllättävän paljon tauluja. Laitoin ne nyt väliaikaisesti kaapin päälle, jotta näkisin ne ja siten ehkä keksisin niille paremman paikan tulevaisuudessa.

Kaappien alle on mulla jo valmiiksi ostettuna ledivalolista, mutta en ole vielä saanut sitä aikaiseksi asentaa paikoilleen. Kun saan insipiraatiota siihen, niin laitan kuvan blogiin..

torstai 18. lokakuuta 2012

Harvinainen tilaisuus organisoida

Mä olin niin kyrsiintynyt, että Sami ehdotti loistavan idean. Hän lähtisi lasten kanssa 5 päiväksi pohjoiseen mummulle ja papalle kylään ja minä saisin jäädä YKSIN kotiin! Siis ai, että sitä riemun juhlaa! Sami keräs aika hyvin pojoja kaikilta, ihmiset olivat innoissaan, että mies ottaa ja lähtee lasten kanssa yksin noin 10 tunnin ajomatkalle ja sitten on vielä perillä monta päivää..

Mulla oli loistavia suunnitelmia niille päiville. Mun piti siivota, korjaan halusin siivota koko huushollin kellarista ullakkoon saakka, ja jos aikaa riittäisi niin vielä varastot ja saunarakennuksen, ja ehkä vielä lajitella valokuvat... ok myönnän vähän liian kunnianhimoista. 


Aloitin kuitenkin keittiöstä. Mä en oo tienny, että mussa asuu joku pieni sairas intoilija; otin hammastikulla lieden ja puulevyn välistä kuivunutta ruokaa pois ja sain siitä hirveät kiksit. Siis olin aivan innoissaan. Samalla ajattelin, että onkohan tämä nyt se aika jolloin voisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi avohoitoon. Noh, joka tapauksessa se oli hyvin rentouttavaa. Huudatin musiikkia, join samalla siideriä tai viiniä ja organisoin ja siivosin kuin mielipuoli. Välillä kun alkoi väsyttämään menin sohvalle kattomaan hamstraajia ja sen jälkeen taas innolla organisoimaan.

Luulin, että keittiön organisoimisessa menisi päivä, mutta väärässä olin. Kaksi ja puoli päivää siihen meni, ja lopulta, en enää jaksannut vaikka olisi siihen saanut kolmekin päivää kulumaan. Laitoin osa tavaroista järkevämpiin paikkoihin, kun huomasin, että vetolaatikoissa olleet  mukit (ja tietenkin ne kalleimmat) olivat menneet rikki siitä, kun laatikko on paukautettu kiinni. 


Oon ostanu muutamia vuosia sitten Koko lautaisia, ostin osan valkoisia ja osan turkoosin värisiä. Periaatteessa pieni juttu, mutta aina kun otan lautasen yritän jostain syystä saada valkoisen lautasen, ja sitten ärsyttää kun pinossa on turkooseja ja valkoisia sekaisin tilanpuutteen vuoksi. Ja ainahan sieltä tulee käteen se turkoosi. En ymmärrä mikä minuun meni silloin kun ostin osan turkooseja, noh ehkä halusin jotain kivaa vaihtelua ja se oli silloin tosi cool väri. Lopultakin päätin luopua niistä. Aivan sama vaikka ne maksoivat paljon aikoinaan, nyt ei ainakaan ärsytä kun otan lautasen. Tällaisia päätöksiä pitäisi tehdä enemmän elämässä. Ei ole väliä vaikka johonkin on joskus panostanut, jos se ei sovi enää nykyiseen tilanteeseen, kun päästää irti, niin voi paremmin.

torstai 11. lokakuuta 2012

Omenahillon resepti

Omenat ovat ihania. Valitettavasti me ollaan kummatkin Samin kanssa niille allergisia. Mä oon pikkuhiljaa tehnyt itelle siedätyshoitoa, ja otan haukan omenasta aina silloin tällöin (useita kertoja päivässä, jos muistan). Siten saan loppusyksystä jo syödä yhden kokonaisen omenan. Onneksi en ole allerginen omenahillolle tai piirakalle.


Viime vuonna meidän piha oli omenamiinoja täynnä. Ensimmäinen kesä omakotitalon omistajina meni hujauksessa, eikä silloin oikein ymmärtänyt hyvän päälle. Jotenkin sitä ei tajunnut mitä kaikkea omenasta voi saada aikaiseksi. Loppusyksystä vietiin mehustamoon omenoita, ja silloin vasta tajusin miten älyttömän hyviä juttuja saa aikaa omenasta. Sen jälkeen vasta alkoi jotenkin arvostamaan syyssatoa, joten päätin viime vuonna, että tänä vuonna käytetään sato hyödyksi, eikä anneta mädäntyä pihalle..

Pihallakin tarvitaan organisointia. Nykyään yritän hakea joka ilta omenat pois puun alta. Se on jotenkin ihanan rauhoittavaa toimintaa. Mädät omenat heitän bioon, ja hyvät omenat laitan pajukoriin, jonka siirrän portaille ulko-oven viereen. Siitä on mukava aina nappasta omena mukaan, kun on lähdössä ulos tai tulee kotiin.


Tässä vielä omenahilloresepti, jota oon käyttänyt tänä syksynä. On tullut tosi hyvää omenahilloa. Alussa kuorein kaikki omenat, mutta siinä oli aivan liikaa hommaa, eli nyt oon keittänyt omput kuorineen päivineen, enkä ole huomannut hillon maussa mitään eroa.

Omenahillo:
  • 1kg omenia
  • 1dl vettä
  • 3dl sokeria
  • 1 rkl kanelia
Alussa kiehautetaan sokeri ja vesi. Sen jälkeen lisätään lohkotut omenat ja kaneli. Välistä sekoitellaan, kunnes omenat ovat pehmeitä. Sitten vaan sauvasekoitin kehiin ja murskaksi kaikki. Laita hillo heti puhtaisiin purkkeihin piripintaa myöten täyteen. Mä yleensä annan purkeille hetken hyöryä ennen kuin laitan hillot purkkiin (käännän purkin ylösalasin kattilan kohdalla), jotta kuuma hillo ei rikkoisi lasipurkkia. Voila - valmista on!